Tietoa kampanjasta
Elinikäisen oppimisen ja ohjauksen kampanjan tarkoitus
Elinikäisen oppimisen ja ohjauksen kampanjaa (ent. Aikuisopiskelijan viikko) vietetään Unescon aloitteesta jo yli 50 maassa. Suomessa sitä on vietetty vuodesta 1998. Viikon tehtävänä on tiedottaa, motivoida, innostaa, aktivoida ja haastaa yhteistyöhön. Jokainen kampanja on teemaltaan ja toteutukseltaan oma kokonaisuutensa. Punaisena lankana kuitenkin kulkee ajatus aikuisten kyvystä oppia kaikissa elämän vaiheissa, oppimisen hyödyistä työelämässä ja opiskelun ilosta rikkaana harrastuksena.
Kampanjan järjestämisen yleisiä tavoitteita ovat:
- Kertoa ihmisläheisesti ja motivoivasti tarjolla olevista itsensä kehittämisen ja opiskelun mahdollisuuksista sekä valtakunnallisella että alueellisella tasolla.
- Tehdä tutuksi elinikäistä oppimista positiivisena mahdollisuutena ja antaa tälle käsitteelle konkreettista hahmoa ja ihmisläheisiä kasvoja.
- Tehdä tunnetuksi aikuiskoulutusta kokonaisuutena painottaen erilaisia elementtejä, joita ovat esimerkiksi koulutus- ja rahoitusmahdollisuudet, neuvontapalveluiden saatavuus, erilaiset oppimismenetelmät, työmuodot sekä välineet opiskelun esteiden voittamiseen.
- Edistää koulutuspoliittisesti etusijalle linjattuja asioita eli tukea väestön ammatillista liikkuvuutta, yrittäjyyttä ja yleistä tietoisuutta erilaisista sivistysmahdollisuuksista.
- Hankkia arvostusta koulutuksen järjestäjille, oppilaitoksille ja niissä tehtävälle työlle sekä lisätä yleistä tietämystä opetus- ja työhallinnosta.
- Kiinnittää huomiota aikuiskoulutuksen ja -opiskelun erityispiirteisiin sekä erityisryhmien tarpeisiin.
- Esitellä uusia opetusmenetelmiä, aikuispedagogiikkaa ja uusia avauksia sekä työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä.
- Vahvistaa koulutuksen imagoa sekä tuoda oppilaitostasolla esiin tarjolla olevaa osaamista ja konkreettisia tuotteita.
- Edistää eri toimijoiden verkottumista ja yhteistyötä yli oppilaitosrajojen edeten kilpailusta kohti kumppanuutta.
- Yhdistää koulutusta sivuavia kansallisia teemoja laajempaan kansainväliseen kehitykseen: Unescoon lukutaitoviikko, aktiivisen kansalaisuuden edistäminen sekä kansalaisyhteiskunnan ja demokratian vahvistaminen.


